perjantai 2. maaliskuuta 2012

Unelmakoulu hakusessa

Pssst! Älkää hiiskuko tästä ulkomaalaisille. Olen nähkääs kuullut, että suomalainen koulu ei olekaan Pisa-menestyksestään huolimatta täydellinen. Joku kertoi, että tutkimuksen mukaan oppilaat eivät kuitenkaan oikein viihdy koulussa (oliko muuten jollekin yllätys?!). Liekö tämä syynä siihen, että koulussa ei ilmeisesti enää uskalleta sanoa lapsille "ei". Tai vaikka sanottaisiinkin, niin oppilaat ovat kotona oppineet, että kielloille ei tarvitse korvaansa lotkauttaa.

Suomessa on jopa "Unelmakouluksi" nimettyjä oppimislaitoksia, mutta kyllähän ne taitavat jo muissa maissa aavistella, että ei se suomalainen koulukaan mikään taivaallinen keidas ole. Nyt on nimittäin julkaistu ikävä kansainvälinen tutkimus, jonka mukaan Suomen kouluissa näyttäisivät oppilaat ottaneen vallan. Opettajat ovat kädettömiä häiritsevien lasten kanssa, kun järjestyksenpidon sallitut keinot ovat lähes olemattomat. Jälkkärilläkään ei ole mitään vaikutusta, ja opettajat siirtyvät uupuneina kiihtyvällä vauhdilla muihin tehtäviin.

OECD:n raportin mukaan koulukuri on Suomessa eri maiden vertailussa yksi huonoimmista. Mutta opetusviranomaiset eivät silti tahdo sanoa "EI", vaan haluavat jatkaa pehmeällä haihattelulinjalla: "On tärkeää tehdä opetuksesta siinä määrin kiinnostavaa, että mielenkiinto suuntautuu oppimiseen.", viisastelee eräskin virkamies. Eli vika onkin loppujen lopuksi opettajissa, kun eivät osaa tehdä opetuksestaan riittävän mielenkiintoista! Syyllistämällähän ne opettajat varmaan saadaankin pysymään ammatissaan!

Yksilön vapauksissa ja koskemattomuudessa on menty meillä liian pitkälle. Jo pienet päiväkotilapset ovat tietoisia oikeuksistaan ja saattavat ärähtää (arvatenkin vanhempiensa opastamana) hoitajalleen, jos tämä yrittää lopettaa lasten nujakoinnin tai paikkojen remontoimisen koskemalla heihin. "Hyvin kasvatettuja" ovat nämä hellantuutelimme, ja viranomaiset haluavat varmistaa kansainvälisen menestyksen jatkumisen antamalla koulun oppilaille temmellyskentäksi. Koulun nimen voisikin oikeastaan vaihtaa vaikka viihdekeskukseksi, ja opettajia voisi alkaa kutsua sirkushuvien tirehtööreiksi. Osuvat termitkin suuntaisivat toimintaa ehkä paremmin toivottuun suuntaan.


Viittaus: Opettajat siirtyvät yhä herkemmin muihin ammatteihin 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti