Mun kakku on isompi kuin sun

Eikö tunnukin hyvältä, jos oma asunto on isompi kuin naapurin? Tai jos omassa parkkiruudussa tai mieluummin autotallissa kiiltää upeampi kaara kuin pomolla? Enkö olenkin selvästi parempi ihminen kuin kaverini, jonka tilipussi on kevyempi? Onhan vaimonikin ylivoimaisesti kauniimpi.

Elämme maailmassa, jossa ovat vallalla pikkulasten arvot. Olemme kenties omaksuneet ne jo lapsuuden hiekkalaatikoilla, eikä niistä ole ollut tarvetta kasvaa eroon, koska myös aikuisten maailma tuntuu suosivan niitä.

Isompi, vahvempi, kauniimpi, kalliimpi, muodikkaampi, tyylikkäämpi...merkitsevät yhä useammille parempaa. Tai näin ainakin ympäröivä todellisuus antaa meidän ymmärtää.

Päivän lehdessä kerrotaan lastenkutsujen muuttuneen kilpavarusteluksi. Uutisen mukaan joku perhe oli varannut 2-vuotiaan lapsensa synttäreitä varten kokonaisen elokuvateatterisalin ja palkannut paikalle myös esiintyjän. Voi voi, yritys hyvä kymmenen, mutta kakkoseksi jäitte: Carl Honorén saamien tietojen mukaan eräs amerikkalainen yritysjohtaja käytti jo vuonna 2006 tyttärensä 13-vuotispäiviin 10 miljoonaa dollaria! Nimekkäiden esiintyjien viihdytyksestä nautittuaan 300 synttärivierasta palasi kotiin digikameran ja iPodin kanssa. Rapakon takaa kai nykyisin muodissa olevat kaverilahjat on meillekin matkittu: synttärit on ihan surkeat, jos sieltä ei saa kotiinviemisiksi jotain kivaa krääsää.

"Ei 25 tenavaa mahdu meille" tai "Synttärit on näppärintä järjestää jossain muualla kuin kotona", ovat vanhemnilta usein kuultuja selityksiä sille, että lapsen kaverit saavat kutsun esim. mäkkäriin, karting-radalle, Megazoneen tai mikä uusi paikka nyt olisikaan vielä keksittävissä.

Käytännöllisyys tai helppous ovat varmasti hyviä perusteluja, mutta jostain syystä vanhemmat eivät kykene rajoittamaan kutsuttavien määrää, vaan haluavat tarjota lapselleen "parasta". Samalla voi kätevästi viestittää toisten lasten vanhemmille omasta varallisuudesta - eli paremmuudesta... Ikävä kyllä lapset eivät tutkimusten mukaan arvosta niinkään järjestettyä ohjelmaa kuin vapaamuotoista ja spontaania leikkiä ja yhdessäoloa. Kunpa aikuiset tajuaisivat tämän, niin rahat eivät menisi hukkaan. Ai niin, mutta eihän lasten hyvinvointi ja onnellisuus ollutkaan tässä se juttu, vaan vanhempien tarve näyttää ja osoittaa ylemmyyttä. Onko enää ihme, että luontaisesti viattomista naperoistamme kasvaa yhä nopeammin vertailun ja kilpailun sisäistäneitä kuluttajia? Toivottavasti synttärit eivät jää juhlimatta ja elämä romahda, jos yt-neuvotteluista ei kannetakaan kakkua pöytään...