Tuottavuuden tehostamisen aikakaudella koetellaan ihmisten rajoja monin tavoin. Kun työntekijöiltä odotetaan rajatonta sitoutumista omaan organisaatioon ja sen kulttuuriin, työn ja vapaa-ajan rajat voivat sekoittua. Pelkkä tehtävien suorittaminen ei enää riitä, vaan Kianderin ja Onnismaan mukaan vaaditaan "oikeaa asennetta". Kaikesta uudesta ja jatkuvasta muutoksesta pitäisi innostua. Kiinnostuksen puutetta, väsymystä tai stressiä ei saa näyttää, koska se voidaan tulkita vääräksi asenteeksi tai jopa kyvyttömyydeksi hoitaa tehtäviä. (s. 24) Onkin helppo yhtyä Kianderin ja Onnismaan pohdintoihin siitä, että onkohan työelämästä tulossa "kilpailu, jossa rajallisuuden tunnustaminen ja tunnistaminen on heikkouden merkki?" (s.21).
Rekrytointi-ilmoitusten perusteella työpaikoilla tuntuisi nykyisin olevan rajattomia moniosaajia, hyviä tyyppejä ja tiimipelureita, joiden innovatiivisuus ja potentiaalinen tulevaisuuden osaaminen ovat tärkeämpiä kuin heidän työhistoriansa (s. 23). Tai tällaisia ominaisuuksia ainakin arvostetaan. Epäinnovatiiviseksi ja rajoittuneeksi voidaan puolestaan leimata sellainen työntekijä, joka tuo esiin ammatillisiin tai resursseihin liittyviä rajoja. Siksi monet pyrkivätkin salaamaan stressin ja väsymyksen esimiehiltään ja kollegoiltaan. (s. 16.)
Työyhteisön yhteisenä tehtävänä vaikuttaa olevan jatkuvan innostuneisuuden ja flow-tilan ylläpitäminen, mistä myös palkitaan (s. 17). Omaa "työn iloa" tai peräti flowta on nykyisin kätevää tuoda esiin mm. organisaation sisäisillä keskustelufoorumeilla. Pieniä palkintoja voi helposti keräillä vaikkapa sosiaalisen median "tykkäyksinä" tai "peukutuksina". Tärkeintä on hyvän fiiliksen säilyttäminen ja työn imun hehkuttaminen. Näin saa esimiehiltä positiivista huomiota ja kiitosta oikeanlaisesta (rajattomasta?) työlle omistautumisesta.
Rajattomuuteen kätkeytyy kuitenkin omat riskinsä. Kun työn imu ja vaatimukset vahvasta sitoutumisesta kasvavat, työn ja yksityiselämän raja hämärtyy ja työelämästä voi käytännössä tulla ainoaa oikeaa elämää (s. 21). "Sisäisen yrittäjyyden" ideologian puskemana työssä menestyminen saattaa nousta elämän tärkeimmäksi tavoitteeksi, ja yksilöt ajautuvat työyhteisöissä kilpailemaan keskenään. Jos työntekijä alkaa uskoa omaan kaikkivoipaisuuteensa tai ainakin rajattomaan jaksamiseensa, edessä voi olla vähitellen hiipinyt uupumus ja rajojen kohtaaminen. Rajanveto ja "ei:n" sanominen ei tällaisessa kulttuurisessa ilmapiirissä ole arvatenkaan helppoa, mutta omien sisäisten rajojen kuuleminen ja kunnioittaminen on kuitenkin tärkeää (s. 25).
Voi sitä työn rajatonta riemua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti