Elämme huomioyhteiskunnassa. Tässä uudessa maailmassamme on tärkeää verkostoitua eli luoda itselleen laaja suhdeverkko. Keskeistä ei ole niinkään ihmissuhteiden laatu - pinnallisemmatkin ja tilapäiset on "ihan ok" - vaan ennen kaikkea verkoston laajuus eli suhteiden määrä. Se on yksi ihmisarvon ja osaamisen mittari. Jos olet arvostettu ja taitava, pystyt laajentamaan verkostoasi nopeasti ja viestittämään sen avulla omista kyvyistäsi ja pätevyydestäsi.
Mutta verkostot on myös saatava jollain tavoin näkyviksi. Muutoinhan toiset eivät voi tietää, miten etevä tai ihana ihminen oletkaan, kun niin monet ovat halunneet olla kanssasi eri tavoin kontaktissa. Vaan eipä hätää - ihminen on kekseliäs kehittämään yhä helppokäyttöisempää teknologiaa ja onkin tuonut avuksemme vallan kätevän välineen verkostojemme ja oman erinomaisuutemme paljastamiseen muille: Facebook, siinäpä ihmisen paras kaveri!
"Tykkäämisestä" ja "peukuttamisesta" on tullut monille päivittäinen - tai ääritapauksessa ympärivuorokautinen - harrastus ja osalle lähes elinehto. Facebookissa ja muissa samankaltaisissa verkkopalveluissa on mahdollista viestittää toisille käyttäjille pienellä peukalo pystyssä -symbolilla erilaisia positiivisia asioita: samanmielisyyttä, toisen kirjoittamasta ajatuksesta innostumista, tunteeseen samastumista, kiitollisuutta, ihailua... FB on lähtöisin Yhdysvalloista, jossa kulttuuriin on kuulunut viljellä "I love it!" tai "I love your dress" -tyylisiä ilmaisuja ilman sen syvällisempää tai vakavampaa merkitystä. Tulee mieleen, että onko Facebookin kautta tapahtunut eräänlainen jenkkikulttuurille ominaisen pinnallisen viestinnän invaasio ympäri maailmaa...
Mihin tarvitsemme tykkäyksiä? Ainakin osa Facebookin ja sen sukulaisten käyttäjistä halajaa niistä heikolle itsetunnolleen hetkellistä laastaria. "Tykkäys" on osoitus hyväksynnästä - tai peräti jostain enemmästä: arvostuksesta, pitämisestä tai ainakin lähentymisestä. "Tykkäys" lämmittää sen kohteena olevan mieltä ja saa haluamaan lisää... Mitä siis "seinälle" aktiivisesti kirjoittavat ja ainakin ajoittain selkeästi "tykkäyksiä" odottavat Facebookin käyttäjät oikeastaan kaipaavat ja tarvitsevat? Rakkautta. Sillä rakkauden puute aiheuttaa helposti ongelmia itsen arvostamisessa ja voi johtaa riippuvuuksiin. Facebookin käyttö ja tykkäysten kyttäys saattaa olla addiktio, jonka taustalla on tarve kokea olevansa hyväksytty ja saada vahvistusta sille, että olen hyvin verkostoitunut ja pystyn kiinnittämään toisten huomion.
Entä jos kukaan ei "tykkääkään" minun viesteistäni - ja minusta? Entä jos kaikki peukutukset tuntuvatkin menevän muille, eikä kukaan klikkaa minun statuspäivitykseni vieressä olevaa painiketta? Miksi jään huomiotta? Kertooko se epäonnistumisestani ihmisenä tai työntekijänä - vai olenko peräti ns. luuseri?
Eräs nuorehko pappi totesi hiljattain: "Jumala peukuttaa meitä kaikkia - ihan jokaista!" Ah, miten hyvältä tuntuikaan, että joku rakastaa minuakin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti